
Enemmän Elsasta!
Olen 22-vuotias, mutta siitä huolimatta ehtinyt tehdä paljon. Työkokemusta olen ehtinyt kerätä kukkakaupasta, opettajan töistä, museotyöstä, henkilökohtaisena avustajana, laskettelunopettajahommista, varastotöistä ja monesta muusta.
Koen tärkeäksi taloudellisen turvallisuuden, vaikka olenkin intohimoinen seikkailija ja rakastan uuden kokemista. Pienestä asti minut on opetettu olemaan utelias ja rohkeasti haastamaan itseäni.
Lukiosta valmistumisen jälkeen pidin muutaman välivuoden, jolloin keskityin matkusteluun, töiden tekemiseen ja pohdiskeluun (lähinnä seuraavia opiskeluja koskien). Koen tärkeäksi, että elämässä on useita erilaisia osa-alueita. Itselleni suurimmat tällä hetkellä ovat opiskelut (Yhteiskuntatutkimus, Tampereen Yliopisto), kilpaurheilu (Ringette) ja rakastava perhe, sekä matkustelu ja tottakai tämä työ!
Pihatöiden tekeminen mahdollistaa minulle vapautta. Saan toimia ulkona raikkaassa ilmassa, nähdä käsieni jäljen ja samalla haastaa itseäni muun muassa yritystoiminnassa. Ja toki valita omat työaikani ja taakkani. Tämä rohkaisee minua tekemään töitä asiakkaiden toiveiden mukaisesti (eli joskus myös viikonloppuisin) ja pyrkimään kasvuun toiminnassani.




